Ymmärtänette

Nyt luodaan kokonaisia lauseita. Seis, sinun täytyy kuunnella! Olla kanssani, jotta voin teeskennellä osaavani reflektoida. En sinusta minuun, vaan minusta sinuun. Niin, osaisinpa kuunnella sinun korvilla, kuiskutella kaikuja, hiljentyä vasta auringonnousuun. Sillä yöllä rakentaisin sillan sinuun, tukipuut halkoen kosken pauhun, pakottaen virran uomaansa. Katso! Kuule! Onko tuolla se, miksi sitä luulen? Juostaan lujaa, happi virtaa vereen: kehomme kieli hallitsee mielen pelin. Ihmisiä kaksi, viisi ja tuhat, heidät kohtaan, katson jo silmiin, mutten ymmärrä mitään. Auta ja ravista, kuka muutti säännöt? Eikö valmista jo tullut! Sinä lohdutat: ei sen ole väliä. Mietin, kuinka viisaita sanoja. Sanoa jotain, tarkoittaa muuta, katsoa silmiin yötaivaan kuuta – siinä on kosketus, siinä se kirkkaus, joka lopulta sitoo merkityksen muihin. Kunnes kaikki katoamme surman suihin. 

Kuolinhyöty

tajuntaasi kaventavat toukat 

kuoriutuvat kuolemaan

katsovat takaraivosi takaa

sirpaleina putoavaa maisemaa

psyykettäsi nuo moukat lyövät

tärykalvosi rikkoo, et voi tietoasi jakaa

kirjoitat valitusta rivi kerrallaan

jotka liity toisiinsa ei ollenkaan

allekirjoituksesta nimesi unohdat

ja tämänkin työsi kesken jätät

olisiko sittenkin parempi 

kirkkauden kruunu saavuttaa