torstai 9. kesäkuuta 2016

Onnittelukirje

piilotin rakkaudentunnustuksen säkeiden väliin
painotin tiettyjä Kirjaimia
vaikka kirjeeseen kirjoitin vain hyvää syntymäpäivää
ja anteeksi kaksi kErtaa

ja mutaatio kulki nopeampaa
kuin käteni papeRilla
ja eksyin kun piti kysyä kuulumisia
kun en ollut ottanut taRpeeksi suuntaa-antavaa

joten jos osoitteesi on oikea
voit odottaa soivaa korttia
jossa toivon tapaavamme taas, berliinissä, dubAissa, helsingissä
jos osaat kuunnella rivien välistä
että miNä en oppinut virheistä

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Orion

katsoin sinua katsomassa minua
luin huuliltasi sanoja
jotka olit kirjoittanut kuvamme alle
tänään tasan kolme vuotta sitten
vai oliko se neljä?

silloin minä itkin salaa kun kerroit jääväsi kaipaamaan
ja pian en enää muista, ole varma, 
tunnemmeko ollenkaan
mutta nyt kun vastasit, kun kysyin, että odotat
näin tähdenlennon silmää iskevän

kuvassa olemme selkokieliset uutiset
mutta tämä on postmoderni runo
ja minä kaipaan vain romantiikan aikaan
sano siis, tehdäänkö tylsyys kerran vielä pois,
vai itkenkö meitä nyt viimeisen kerran?

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Itseinhon kertaluku

ääretön kertaa seitsemän vuotta
silmäkulmasta peilin kautta
pilke kulkee kohti menneisyyttä
valonnopeudella vääristyy

käännä katse karkuun juokse
ota päivä kerrallaan
mutta aivan kuten tuhoava pyrstötähti
se palaa aina radallaan

sitä korulipasta et sulkea voi
josta balleriinan varastit
vaikka pyörimästä se on lakannut
se peili ei tummene koskaan