Aloitin työt

runosuoneni ehtyi

Pieni tuntematon

uskomatonta,

kuinka helppoa on etsiä itseään löytämättä mitään

luulla käyvänsä dialogia

kun yrittää vain voittaa väittelyn

holhota ja syyllistää

tai keksiä hataria selityksiä

sinäkö,

entinen, tuleva, nykyinen,

muka tunnet minut parhaiten?

Pieni rakkausruno

rakastan sinua

kuin tuhatta lintua

matkalla kohti vuoria

Päivän mietelause

aina voi elää vielä yhden päivän

kuin viimeisen

vaan jos viimeistä päivää eläminen

on syy kuoleman janoamiselle

ollaan todella ongelmissa

Uraputki

ajattelin kirjoittaa kirjan itsetuhosta

mutta kirjoittajan täytyy tuntea aiheensa

projekti osoittautui liian vaaralliseksi, joten hylkäsin sen

masennuin

suuri työni jäi tekemättä

ajauduin yhä syvempään itsetuhoon

Loistava itsesääli

itke kyyneliä paperille

levitä niitä sulkakynällä

sisäinen kriitikkosi herää

itseään toistava ennustus

sano, että olet huono

niin olet huono

itkupotkuraivarisi herättää lopulta koko talon

ja he yhtyvät sinuun

no, ainakin olette maailman kanssa jostakin samaa mieltä

mikä voitto, mikä loistava itsesääli

Vastaranta

jos sua, laps, tää meno masentaa

katso peuraa silmiin

nuku puron sylissä

herätessäs muistele unias

kukkulan korkeimmalta kohdalta

näät laakson ja kimmeltävän meren

kuuntele kuin korpit laulaa

selkä porttia päin

se on sielun temppeli

unohdat kaikkesi hetkeks

ja jo talsit rinnettä alas

kirkkaassa kevätsäässä

Ylitysyritys

nihilismi on ylitettävä

ei vaihtoehtoja

merkityksettömyys tuhottava

tarkoitus vallattava takaisin

kansakunta syrjäytyneitä

eristetyn egon alttarille uhrattuna

juomassa omaa vertansa

ruumiin kuolema

on parempi kuin sielun

juuret, joista väitetään, ettei niitä enää ole

on revittävä maasta

poltettava

tuhkasta nousee uusi elämä

lumihiutale sulaa sadepisaraksi

kastelee valtameren

kunnia

on silkkaa valetta

vastuu

tärkeintä varjella

tee jotakin tärkeämpää kuin itse olet

tai et koskaan pääse pyörteestä

Luola

syvällä luolassa emme pelkää mitään

vapaamielisyys on nimemme

seikkailu elämäntyömme

viimeisessä kolkassa ei näy edes varjoja

lepattamassa liekin loimussa

kysymässä, peilaamassa

kuljemme rohkeana

muna pystyssä, haarat levällään

tietäen kaikki vastaukset

löytäen jokaisen sanan

vaan välkähtäessä öinen saalistaja sähähtää

juoksee kannon alle karkuun

joku liikuttaa valoa

se et ole sinä itse

karvat nousevat pystyyn

selkä kääntyy köyryyn

unohdat, mitä olit juuri ajattelemassa

varjojen reunat ovat nyt terävät

sinua työnnetään kohti luolan suuta

”ei!” huudat

”en halua kadota!”

taikavoimasi ovat vaarassa tulla menetetyiksi

kuivuuko kiima? epävarmuus valtaa alaa!

tuli!